Yritys
ENMAC – THE MAGIC IN ENGINEERING
Enmac on dynaaminen ja innovatiivinen teollisuuden suunnittelupalveluihin, laitetoimituksiin ja projektien johtamiseen keskittynyt asiantuntijayritys. Insinööritoimisto palvelee asiakkaitaan tuotekehityksessä, teknisessä suunnittelussa, laitos- ja prosessisuunnittelussa, teollisuusautomaatiossa sekä teknisessä laskennassa. Vahvuuksiamme ovat asiantuntemus, ideointikyky ja luovuus.
Enmac on ammattitaitoinen ja luotettava kumppani, jonka palvelu perustuu asiakkaiden tarpeiden huomioimiseen. Osaamisemme avulla luomme asiakkaillemme uutta liiketoimintaa ja tulevaisuuteen tähtääviä tuotteita. Se edellyttää asiakkaan liiketoiminnan ja toimeksiannon tarpeiden syvällistä ymmärtämistä.
Vastaamme siitä, että asiantuntijuutta vaativaan haasteeseen löydetään optimaalinen ratkaisu – asiakaskohtaisesti.
Luovuudella ja ennakkoluulottomalla asenteella kehitämme uusia ideoita ja johdamme toteutuksia olemassa olevista ratkaisuista. Halumme ja tavoitteemme on tuottaa asiakkaillemme taloudellista etua. Toimivan johtonsa omistama, vuonna 1983 perustettu Enmac on vahvasti kasvava yritys. Liikevaihtomme oli vuonna 2021 12,2 M€.
Vastuunkantava kumppani vaativaan mekaniikkaan
Enmac on asiakkaaseen sitoutunut kumppani, joka kantaa tarvittaessa kokonaisvastuun projektista – olipa sen laajuus millainen tahansa. Viemme projektin maaliin aikataulussa, dokumentoidusti ja sovitulla tavalla. Teemme asiat kerralla kuntoon, laadukkaasti ja täsmällisesti.
Enmacissa työskentelee yli 130 asiantuntijaa. Enmac Akatemia -koulutusohjelman avulla huolehdimme, että henkilöstömme saa alan uusinta tietoa ja parhaita käytäntöjä osaamisensa tueksi. Vaativien työtehtävien kautta ammattitaitomme syvenee jatkuvasti.
Asiantunteva, vastuunkantava ja asiakkaan liiketoimintaa ymmärtävä kumppani. Enmac on se taika, jota insinööritoimistolta tarvitset.

Hallituksen puheenjohtaja