PJT Engineering Oy Raahesta, on fuusioitunut 1.1.2024 osaksi Enmacia! Yhtiökaupoista olemmekin kertoneet ja aikaisemmin, mutta varsinainen fuusioituminen on tapahtunut nyt vuoden vaihteessa. Näin ollen meillä on nyt kokonaan uusi toimipiste Raahessa!
PJT-Engineering oli vuonna 2006 perustettu kone- ja mekaniikkasuunnitteluun, lujuuslaskentaan sekä teollisuuden suunnittelu- ja konsultointipalveluihin erikoistunut toimija päätoimipaikkanaan Raahe. Yhtiö työllisti yhdeksän henkilöä ja heistä kaikki siirtyivät fuusion yhteydessä Enmacin palvelukseen. Yhtiön avainhenkilöt jatkavat nykyisissä tehtävissään ja Enmac-konsernin omistajina.
”Toteutetun fuusion myötä meillä on Oulussa ja Raahessa yli 50 ammattilaista ja pystymme tarjoamaan nykyisille ja uusille asiakkaille entistä laajemmat palvelut. On hienoa, että tarinamme yhdistyvät”, kertoo Enmacin Oulun alueen johtaja Ermo Lohi.
”Olemme jo pitkään miettineet, miten pääsisimme vahvistamaan teollisuuden suunnittelupalveluiden erikoisosaamistamme. Pohjois-Pohjanmaan seutu oli meille ennestään tuttua aluetta ja PJT-Engineeringin fuusion myötä alueellinen läsnäolo ja paikallistuntemus parantavat kilpailukykyämme”, jatkaa Enmacin toimitusjohtaja Juha Ritala.
Toivotamme uudet enmaclaiset oikein lämpimästi tervetulleiksi! 😀