Syventyvä kumppanuus rohkaisee haastamaan tyypilliset ratkaisut

Enmacin ja Tampereen Konepajat Oy:n yhteistyö on kahdessa vuodessa syventynyt kumppanuudeksi. Yksittäisestä suunnitteluprojektista alkanut toiminta on laajentunut nopeasti, ja tällä hetkellä Enmac toimii Tampereen Konepajojen lisäksi sen tytäryhtiöiden Geomachine Oy:n, ProSilva Oyj:n ja Peatmax Oy:n suunnitteluyhteistyökumppanina.
Yhteistyön nopeaan kehittymiseen on vaikuttanut Enmacin osaamisen laaja-alaisuus ja kokemus eri toimialoilta. Riippumattomuus eri suunnitteluohjelmistoista ja ammattitaitoinen henkilökunta ovat taanneet, että Enmac on voinut vastata koko asiakaskonsernia koskevaan mekaniikkasuunnittelu, konseptointi, tuotekehitys, FEM-laskenta sekä valmistus- ja CE-dokumentaation laadinta tarpeeseen. Tampereen Konepajoilla on vastaavasti korkea valmistustekniikoiden ja valmistettavuuden asiantuntemus. Ydinvahvuuksien yhdistäminen ja tiivis yhteistyö ovat taanneet projektien toteutuksen korkean tehokkuuden ja laadukkuuden.
“Enmac on aina pitänyt henkilökuntansa ammattitaidon korkealla tasolla ja pyrkinyt kokonaisvaltaisesti kehittämään organisaation toimintaa, jotta pystymme palvelemaan asiakkaitamme erilaisissa haasteissa laadukkaasti”, kertoo toimitusjohtaja Juha Ritala. “Kumppanuuden kehittyessä nousee esille tuoreita ajatuksia ja uskallusta haastaa toimialojen tyypilliset ratkaisut”, Ritala jatkaa
Tampereen Konepajat Oy:n toimitusjohtaja Juhani Lehti on tyytyväinen yhteistyöhön Enmacin kanssa. “Tarpeitamme on kuunneltu ja niihin on joustavasti vastattu. Projektien aikana käyty keskustelu on johtanut suunnittelutyön tehokkuuteen ja innovatiivisiin kokonaiskustannuksia parantaviin ratkaisuihin”, toteaa Lehti. Yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin ja hyvä keskusteluyhteys on perusta luottamuksellisen kumppanuussuhteen syventymiselle.
Tampereen konepajat Oy tarjoaa järjestelmätoimituksia ja on-site asennuksia sekä valmistaa hitsattuja, sorvattuja ja koneistettuja kappaleita. Yritys tekee myös 3D-mittauksia ja myy maatalouden laitteita, turvekoneita ja komponentteja.