Enmac Oy
Ajankohtaista / Enmac tukee Fortumia suunnittelun eri osa-alueilla

Enmac tukee Fortumia suunnittelun eri osa-alueilla

Enmac on tehnyt yhteistyötä mm. jäteveden käsittelyjärjestelmiä toimittavan Fortum Waste Solutionin kanssa vuodesta 2017 alkaen. Jätevesien käsittelyjärjestelmät liittyvät tyypillisesti erilaisien teollisuuden prosesseista syntyvien jätevesien puhdistamiseen.

Enmacin rooli yhteistyössä on ollut tukea Fortumia suunnittelun eri osa-alueilla kuten prosessi-, layout-, teräsrakenne- ja putkistosuunnittelussa. Prosessisuunnittelun ydin tulee Fortumilta, joka on tämän teknologian erikoisosaaja. Enmacissa tarkennetaan prosessisuunnitelmaa ja suunnitellaan kaikki muu tarvittava prosessin ympärille. Suunnittelun aikana laaditaan tarvittavat riskianalyysit ja huomioidaan asianmukaisesti käyttö- ja prosessiturvallisuuteen liittyvät asiat.

Myös sähkö- ja automaatiosuunnitelmat kuuluvat oleellisena osana jätevesien käsittelyjärjestelmiin. Tarvittaessa koko ohjausjärjestelmän toimitukset aina asennukseen ja käyttöönottoon asti kuuluvat Enmacin palvelutarjontaan. Enmacin Kotkan yksikön johtaja Jyri Halkola kertoo projektien olevan mielenkiintoisia, koska ne ovat hyvin erilaisia ja kaikissa projekteissa mekin opimme aina jotain uutta.

Fortumin vesitiimin johtaja Teppo Tuomanen kuvailee yhteistyötä Enmacin kanssa asiantuntevaksi ja joustavaksi. Välillä projektien aikana on tullut tarve tehdä muutoksia ja lisäyksiä järjestelmiin. Näissä tilanteissa Enmac on pystynyt selvittämään muutosten vaikutukset sekä laatimaan suunnitelmat nopealla aikataululla laadusta tinkimättä. Hyvän raportoinnin ansiosta. Tilaaja on koko ajan tietoinen projektin etenemästä.